Arkkityyppien juhla on visuaalinen ja symbolinen matka feminiinisen olemuksen ytimeen.

Kuvasarjassa kuusi naista astuu esiin ikiaikaisten arkkityyppien kautta – näkyväksi, syväksi ja aidoksi.

Kuusi arkkityyppiä – Neito, Äiti, Viisas nainen, Villinainen, Varjo ja Papitar – heräävät henkiin kuvissa, joissa yhdistyvät kehollinen läsnäolo, henkinen syvyys ja esteettinen kauneus. Kuvateokset on toteutettu huolella valituin symbolein, valoin ja asustein, jotka ilmentävät kunkin arkkityypin energiaa.

Lyhyet tarinat kuvien yhteydessä syventävät kokemusta ja kutsuvat katsojaa peilaamaan omaa suhdettaan naiseuteen, kehoon ja arkkityyppiseen viisauteen.

Tämä sarja ei tavoittele täydellisyyttä, vaan aitouden, monimuotoisuuden ja sisäisen voiman juhlaa.

Tervetuloa katsomaan, tuntemaan ja ehkä myös muistamaan.

Kuka sinussa haluaa tulla näkyväksi juuri nyt?

Neito

Neito on uuden aamun hentoa valoa. Hänessä asuu lupaus, joka ei vielä tunne muotoaan – vain kaipuunsa. Hän liikkuu kevyesti, kuin tanssi olisi hänen äidinkielensä. Katse kantaa kohti huomista, mutta ei kiirehdi. Hän on heräävä kukka, vasta aukeamassa elämälle.

Neidossa asuu uteliaisuus ja haavoittuvuus, mutta myös villi potentiaali, joka odottaa valjastamistaan. Hän ei ole tietämätön, vaan juuri siksi viisas, ettei vielä esitä tietävänsä. Neidon voima ei ole saavutettu, vaan luonnollisesti olemassa – kuin kevään ensimmäinen lehti, jonka jokainen haluaa koskettaa, mutta jonka täytyy ensin saada olla rauhassa.

Äiti on syli, jossa maailma hengittää. Hänen katseessaan lepää vuosisatojen viisaus, ja hänen käsissään kasvaa elämä. Äiti ei kysy, riittääkö hän – hän on juuri sitä, mitä tarvitaan. Hänessä virtaa lempeys, joka ei katoa edes myrskyssä.

Äiti kantaa, hoivaa, ravitsee – ei vain lapsiaan, vaan myös ideoita, yhteisöjä ja toivoa. Hän on juurtunut syvälle maahan ja osaa kuunnella sitä, mitä ei sanota ääneen. Hänen voimansa ei ole näyttävää, mutta järkähtämätöntä – hiljainen lupaus siitä, että elämä jatkuu.

Äidin rakkaus ei vaadi takaisin. Se vain on – kuin hengitys, kuin maa jalkojen alla.

Äiti

Viisas nainen

Viisas nainen on nähnyt vuodenaikojen vaihtuvan kasvoillaan ja ajan piirtämät merkit käsissään. Hän ei kaipaa todistelua – hänen olemuksensa on itsessään todiste. Hän puhuu hiljaa, mutta sanat kaikuvat pitkään, ja joskus pelkkä katse riittää kertomaan kaiken olennaisen.

Viisas nainen ei ole kiireinen. Hän osaa odottaa oikeaa hetkeä, ja kun se tulee, hän toimii tarkasti kuin nuoli. Hän on tarinankertoja, näkijä, hiljainen opettaja. Hänessä asuu rauha, joka ei ole peräisin ulkopuolelta vaan sisältä – vuosien, kipujen ja ilojen kypsyttämä.

Hän kantaa mukanaan aikaa – ei taakaksi, vaan lahjaksi.

Villinainen ei pyydä lupaa. Hän tanssii silloin kun haluaa, nauraa liian kovaa ja katoaa metsään, jos sydän niin sanoo. Hänessä asuu tuli, jota ei voi kesyttää – ei tarvitsekaan. Hän on vapaa ennen sääntöjä, normien tuolla puolen. Hänen katseensa on kirkas ja peloton.

Villinainen ei hylkää yhteyttä muihin, mutta hän ei myöskään elä toisten odotuksista. Hän tuntee kehonsa rytmin ja kuun vaiheet, hän on virtaava ja juureva samanaikaisesti. Hän on pyhä muistutus siitä, että vapaus on sisäsyntyinen oikeus.

Hän on metsän varjo, ulvova kuu ja kädet mullassa – luonto hänessä elävänä.

Villinainen

Varjo kulkee hiljaa, mutta hänessä on syvyys, jota harva uskaltaa katsoa. Hän kantaa tunteita, joita ei aina saa sanoiksi – surua, vihaa, häpeää – ja silti juuri niissä asuu hänen voimansa. Hän on se osa naisesta, jota ei aina haluta näyttää, mutta joka lopulta tuo vapauden.

Varjo ei ole pimeys, vaan läsnäolo pimeässä. Hän tietää, että valo ei ole kokonainen ilman varjoaan. Hän ei selittele itseään eikä pelkää säröjä, sillä jokainen haava on ollut tie kotiin.

Hän on hiljainen kuiskaus sisälläsi: "Uskallatko katsoa minua, ennen kuin tuomitset?"

Varjo

Papitar on portinvartija näkyvän ja näkymättömän välillä. Hän kulkee maailmojen rajalla, vaalien hiljaisuuden viisautta ja intuition ääntä. Hänen katseensa näkee syvemmälle – sanojen taakse, aikojen halki, suoraan sydämeen.

Papitar ei johda metelillä vaan läsnäololla. Hän muistuttaa meitä siitä, että pyhyys ei ole jossain kaukana, vaan tässä hetkessä, kehossa, hengityksessä. Hän on muistutus siitä, että jokainen nainen kantaa sisällään ikiaikaista tietoa ja voimaa – kunhan uskaltaa pysähtyä kuuntelemaan.

Hän ei opeta, hän avaa oven. Ja hiljaa, kuin kuiskaus, hän sanoo: "Tervetuloa kotiin."

Papitar