Katseen voima – Tässä minä olen

Kolme naista astuu esiin sellaisina kuin ovat. Ei rooleissa, ei kuvitteellisissa tarinoissa, vaan todellisina, säröisinä ja säteilevinä.

Leena ei tarvitse sanoja – hänen läsnäolonsa kertoo hiljaisuuden voimasta.

Amina kantaa monia maailmoja sisällään – ja nyt hän antaa niille äänen.

Isla kutsuu sinut muistamaan sen, mitä et tiennyt kaivanneesi – yhteyden.

He katsovat kohti – ei siksi, että vaatisivat mitään, vaan siksi, että he ovat jo vapaita. Tämä on voimaannuttava katse, joka ei kaipaa suostumusta. Se näkee – ja antaa sinulle luvan tulla nähdyksi

Leena – Hiljainen kallio

Hän ei enää kiirehdi. Elämä on opettanut, että kaikelle on aikansa – ja että hiljaisuudessa piilee suurin voima. Leena on nähnyt elämän alun ja lopun, kuullut syntymähuudot ja viimeiset hengähdykset. Hän kantaa sisällään tarinoita, joita ei tarvitse kertoa ääneen. Katseessa on vakaus, joka ei horju – ei edes silloin, kun maailma ympärillä järkkyy.

Hiljaisuudessa on voima.

Tässä minä olen. Olen kulkenut pitkän matkan. Enää en kanna muiden odotuksia hartioillani – kannan vain sen, mikä on totta. Kun katson suoraan, en etsi hyväksyntää.

Näytän sinulle, että on mahdollista olla vahva ilman kovuutta. Olen ollut äiti, puoliso, tytär, ystävä – mutta nyt olen myös minä. Tässä, juuri tällaisena, ilman selityksiä. Ja se riittää.

Olen oppinut, että hiljaisuus ei ole tyhjyyttä. Se on täynnä elämää, jota ei tarvitse todistaa kenellekään.

Amina – Oman äänensä löytäjä

Hän seisoo valossa, jota rakensi itse – pala palalta, kipu kerrallaan. Amina ei aina tuntenut olevansa tarpeeksi. Kielet, kulttuurit ja odotukset repivät, mutta sanat pelastivat. Runous. Rytmi. Oman äänen löytämisen vapaus. Nyt hän katsoo suoraan – ei haasta, ei puolustaudu. Hän vain on. Ja se riittää.

Löysin ääneni, kun lakkasin kuuntelemasta ulkoa tulevaa melua.

Minulle sanottiin monta kertaa, kuka minun pitäisi olla. Pienennä itsesi. Hymyile enemmän. Ole vähemmän jotain, enemmän jotain toista. Yritin – kunnes en enää jaksanut. Kirjoitin runoja tyhjille sivuille, lauloin sanoja joita en kehdannut puhua.

Lopulta ymmärsin, että minun tarinani ei tarvitse lupaa tullakseen todeksi. Katson nyt kameraan, koska en enää pelkää tulla nähdyksi.

Minun ei tarvitse mahtua kehyksiin. Minä olen kuva, joka kertoo itse itsensä.

Isla – Uuden ajan nuori shamaani

Isla kulkee maailmassa kuin portinvartija – ei toisen eikä tämänpuoleisen, vaan sydämen ja intuition välillä. Hän ei seuraa karttoja, vaan virtaa. Hänessä on nuoruuden keveys ja vanhan sielun paino. Hän ei puhu kovaa, mutta hänen katseensa huutaa: "Tule lähemmäs. Muista kuka olet."

Näen sinussa sen, mitä kaipaat muistaa.

Olen oppinut lukemaan maailmaa toisin. Minulle sanat ovat vain pinta – syvempi totuus löytyy värähtelyistä, katseista, hiljaisista hetkistä.

Kun katson sinuun, näen muutakin kuin kasvot. Näen sinussa mahdollisuuden. Minun tehtäväni ei ole muuttaa sinua, vaan muistuttaa siitä valosta, joka sinussa jo on. Muistutan sinulle, että sinä olet pyhä.

Katson sinua silmiin, koska tiedän, ettet ole unohtanut itseäsi – vain hetkeksi eksynyt.